Mitkä ihmeen Työn osaajat?

Blue Flower
Blue Flower

Työn osaaja-konseptin ytimenä on osaamisen henkilöinti. Yksittäisten ominaisuuslistojen sijaan puhutaan esimerkiksi henkilöidystä ”Laadun tavoittelijasta” tai ”Oman tien kulkijasta” ilmentämässä osaamista. Henkilöhahmot ovat arkikokemuksesta tuttuja ja herättävät ihmisten luontaisen kiinnostuksen. Tehtäviä ja ihmisiä kuvataan myös samoin sanoin joka yksinkertaistaa ihmisprosesseja. Kun esimerkiksi rekrytoinnissa tehtävän arvioidaan edellyttävän laadun tavoittelijaa, siihen valitaan ehdokkaista Laadun tavoittelija.

Henkilöhahmot tuovat urasuunnitteluun ja valmentamiseen merkittävän samaistumisedun. Yksittäisten ominaisuuksien sijaan ihmiset samaistuvat helpommin henkilöityihin osaajahahmoihin joihin samaistuminen luo ponnahduslaudan omatoimiseen osaamisen ja työuran suunnitteluun.

Konsepti näyttää ensi näkemältä persoonallisuuksien tyypittelyltä. Toki se jakaa typologioille ominaisen vahvan samaistumisedun mutta välttää siihen liittyvän ihmisten lokeroimisen. Niinpä tavanomainen henkilön kuvaus voisi olla: toiminnassaan ensisijaisesti Laadun tavoittelija mutta myös Oman tiensä kulkija, suunnittelussaan Ideantuottaja mutta myös asioiden Käytännöllisen kuvan katselija. WOPI-testaus tuottaa dimensiopistearvot kaikista 20:sta Työn osaajasta piirtäen näin tarkentavan kokonaiskuvan henkilöstä.

-Petteri

Työn osaajat tarjoaa työkaluja ja palveluita itsetuntemuksen ja osaamisen kirkastamiseen. Työn osaajia voi hyödyntää rekrytoinnissa, valmennuksessa ja urasuunnittelussa. Työkaluja myös tiimin yhteistoiminnan ja suorituskyvyn kehittämiseen.

Yhteydet: +358 40 8364505 | info@wopi.net

Yhteydenotto

Työn osaajat ja WOPI ovat Competence Dimensions Oy:n tuotemerkkejä © 2026. Kaikki oikeudet pidätetään. Tietosuojaseloste.