3/20

Toiminnanjohtaja

Toiminnanjohtaja

Toiminnanjohtaja johtaa muiden toimintaa

määrätietoinen

suora

vaativa

Asettaa muille suuntaa sekä antaa ohjeita ja määräyksiä. Etenee määrätietoisin ja suoraviivaisin askelin. Vaativa sekä vastustuksen voittava, joskus määräilevä. Antaa parhaan panoksensa johtotehtävien lisäksi muiden toiminnan kontrollointitehtävissä. Voimakas tahto, kaupan päätökseen vienti ja suora palaute sekä ristiriitojen käsittely.

Toiminnanjohtaja ottaa vastuun siitä, että asiat etenevät. Hän hahmottaa suunnan nopeasti ja tekee siitä muille selkeän: mitä tehdään, kuka tekee ja millä aikataululla. Hän ei jää odottamaan olosuhteiden täydellisyyttä, vaan toimii ja korjaa suuntaa tarvittaessa matkan varrella. Vahvuutensa on kyvyssä muuttaa suunnitelmat toiminnaksi ja puhe konkreettisiksi tuloksiksi.

Haasteet

Toiminnanjohtajan keskeinen haaste liittyy kontrollin ja luottamuksen tasapainoon. Vahva tahto, suora ohjaus ja nopea päätöksenteko voivat johtaa siihen, että muiden oma harkinta, vastuunotto ja motivaatio kaventuvat. Tämä heikentää sitoutumista ja aloitteellisuutta, erityisesti asiantuntijaympäristöissä, joissa ihmiset odottavat tilaa ajattelulle ja vaikuttamiselle. Pitäisi siirtyä käskemisestä mahdollistamiseen. 

Toinen tyypillinen haaste liittyy vuorovaikutukseen. Suora palaute ja ristiriitojen avoin käsittely ovat vahvuuksia, mutta ilman tilannetajua ne voivat näyttäytyä määräilevyytenä joka voi synnyttää vastarintaa, passiivisuutta tai hiljaista irtaantumista, vaikka tavoitteet itsessään olisivat selkeitä ja järkeviä. On hyvä oppia tunnistamaan milloin suoruus tarvitsee rinnalleen empatiaa ja milloin ristiriidat vaativat enemmän aikaa päätöksentekoa varten.

* Datapohjaiset yhteydet lähikäsitteisiin, ks. “WOPI Technical Manual” (linkki) 

Persoonallisuuden piirteet - ekstroversio, (- neuroottisuus)

Elämänarvot - kunnianhimo

Organisaation kulttuuriarvot - toiminnallisuus, (- varovaisuus)

Tiimiroolit - ajuri, tiiminvetäjä, (- tiimipelaaja)

Johtamisroolit - suunnan asettaja

Ongelmanratkaisu - ennalta koetellut ratkaisut

Oppimistyylit - havainnoiva oppiminen

Selviytymistyylit - suora toiminta, (- huomion kohdistaminen itseen)

Ammatilliset kiinnostukset - yrittäjämäiset ammatit

—----------------------------------------------------------------------------

* Persoonallisuuden piirteet - (BFI, Big Five Inventory)

Persoonallisuuden pääpiirteistä toiminnan johtajuus on yhteydessä ekstroversioon jonka keskeisiä ominaisuuksia ovat ulospäinsuuntautuneisuus, sosiaalinen vaikuttavuus ja kiinnostusten laaja-alaisuus joskus syvyyden kustannuksella. Toiminnan johtajuudella on myös negatiivinen yhteys neuroottisuuteen joka kertoo viestijän tunnetasapainosta sosiaalisissa tilanteissa. Hän ei helposti jää kiinni huoleen, epävarmuuteen tai itsekriittiseen murehtimiseen, vaan suhtautuu vuorovaikutukseen rennommin ja kevyemmin. Toisaalta tähän voi liittyä neuvottomuutta nähdessään muiden kokevan stressiä tai epävarmuutta. 

* Elämänarvot - (RVS, Rokeach Value Survey)

Elämänarvojen järjestyksessä toiminnan johtajat asettavat kunnianhimon keskimääräistä tärkeämpään asemaan. Tavoitteet asetetaan korkealle ja menestymistä pidetään tärkeänä. Arvostetaan voittamista, tulosten aikaansaamista eivätkä pienet tavoitteet tai varman päälle pelaaminen ole niin tärkeitä. 

* Organisaation kulttuuriarvot - (OCP, Organizational Culture Profile)

Toiminnan johtajat arvostavat ja viihtyvät toimintaa vaalivissa organisaatioissa joissa ideat eivät jää puheen ja ajatusten tasolle vaan muuttuvat teoiksi. He arvostavat suoraa vastuuta, kulttuuria jossa asioita viedään määrätietoisesti eteenpäin ilman pitkiä pohdintoja ja keskusteluja vailla konkreettisia askelia. Siirrytään nopeasti kysymykseen: mitä tehdään nyt. Organisaatiokulttuurin varovaisuus on toiminnan johtajien vähemmän tärkeänä tunnustama arvo. Vaikka varovaisuus estää tekemästä uhkarohkeita asioita, se on usein este eteenpäin menolle.

* Tiimiroolit - (Belbin SPI) // (WOPI-TR)

Belbin tiimiroolit: tiimissä toiminnan johtajat asettuvat vahvasti toimintaa liikkeelle panevan ajurin rooliin. He ovat toimintaan suuntautuvia dynaamisia asioiden ja ihmisten ajureita. He tuovat energisyyttä tiimiin. He huolehtivat siitä että tiimi etenee tehtävissään eikä harhaudu vääriin asioihin. Vahvuudet: dynaamisia ja muita haastavia, painetta kestäviä ja haasteita ylittäviä. Heikkoudet: saattavat loukata, “kävellä muiden yli”. Toiminnan johtajat eivät määritelmänomaisesti juuri asetu tiimipelaajan rooliin. // WOPI Tiimiroolit: vahva yhteys voimakastahtoisen tiiminvetäjän rooliin. 

* Johtamisroolit - (WOPI-LR)

Johtamistehtävissä toiminnan johtajat omaksuvat suunnan asettajan roolin asettaen muille suuntaa. He ovat voimakastahtoisia, tiimin edessä kulkevia ja parhaimmillaan ennakoidusti ja normin mukaan toimivan tiimin tai organisaation johtajia. Vievät päätökset maaliin ja vaativat sitoutumista valittuun linjaan neuvottelematta siitä loputtomasti. Roolin mahdollisia haittapuolia ovat liika hallitsevuus ja "rivistä poikkeavan", luovan toiminnan tukahduttaminen.

* Selviytymistyylit - (WOPI-CS) 

Toiminnan johtajien tyyli selviytyä stressitilanteissa on suora toiminta joka tarkoittaa suoraa, epäröimätöntä stressi- tai ongelmatekijän kohtaamista, "tarttumista härkää sarvista". Suoraa toimintaa pidetään yleensä rakentavana ja ongelmia ratkaisevana tyylinä. Niinpä välttelyn sijaan henkilöllä on rohkeutta kohdata ongelmia, pyrkiä niihin konkreettisesti vaikuttamaan tai niitä jotenkin muuttamaan. Toki kovin voimaperäinen tai liian suoraviivainen toiminta voi myös johtaa vähemmän onnistuneeseen tulokseen. Epäselvissä tai muutoin herkkävireisissä, esim. ihmisten välisiä ristiriitoja sisältävissä tilanteissa on usein parempi ensin pidättyä voimakkaasta toiminnasta, tarkastella tilannetta viileällä silmällä (vrt. suunnittelu) ja vasta sen jälkeen käynnistää ratkaisutoimenpiteet. Toiminnan johtajat kaihtavat huomion kohdistamista itseen. Suora toiminta on toiminnan johtajien päävahvuus mutta kannattaa pohtia selviytymistyyliensä leventämistä vuorovaikutukseen, viileään suunnitteluun, etäistämiseen ja huomion siirtämiseen itseensä, joista enemmän: https://wopi.app/fi/lessons/work_wellbeing_2/ 

* Ammatilliset kiinnostukset - (Holland RIASEC) 

Toiminnan johtajien kiinnostuksen kohteena ovat ihmisiä ja dataa koskevat yrittäjämäiset ammatit. He arvostavat materiaalista menestystä ja sosiaalista statusta ja ovat hyviä muihin vaikuttamisessa, johtamisessa ja myymisessä jossa pitävät itseään lahjakkaina.  He eivät pidä liian hidastempoisesta työstä ja kaihtavat tieteellisiä ja kovin monimutkaisia tehtäviä. 

Sopivia tehtäviä

Toiminnanjohtajat toimivat ja viihtyvät parhaiten johtamistehtävissä ja erilaisissa toiminnan valvontatehtävissä joissa suoraan vaikutetaan ja ohjataan ihmisten toimintaa ja asioiden hoitoa. Tehtävässä arvostetaan paljon puheen ja pohdiskelun sijasta toiminnallisuutta. Työ vaatii itsenäistä ja määrätietoista otetta ja paikoin voimakastahtoisuutta, kykyä muiden vastustuksen voittamiseen. Työn kohteina voivat yhtälailla olla ihmiset tai asiat. Alla esimerkkitehtäviä.

Toiminnanjohtaja / operatiivinen johtaja – Vastaa organisaation päivittäisestä toiminnasta, asettaa selkeän suunnan ja varmistaa, että päätökset viedään johdonmukaisesti käytäntöön.

Yksikönjohtaja – Johtaa rajattua kokonaisuutta, ohjaa henkilöstön toimintaa ja kantaa vastuun tavoitteiden saavuttamisesta ja resurssien käytöstä.

Työnjohtaja-työmaapäällikkö – Johtaa tiimin tai koko työmaan toimintaa käytännönläheisesti, tekee päätöksiä paineessa ja vastaa turvallisuudesta, aikatauluista ja lopputuloksesta.

Turvallisuusalan operatiiviset ja johtotehtävät – Toiminta ja sen johtaminen korkean paineen tilanteissa, tekevät nopeita ja määrätietoisia päätöksiä ja kantaen vastuun seurauksista.

Viraston tai yksikön päällikkö – Johtaa julkisen organisaation toimintaa sääntöjen ja tavoitteiden puitteissa, asettaen selkeät toimintalinjat ja vastuut.

Projektipäällikkö – Johtaa projektia kohti määriteltyä päämäärää, tekee tarvittavat päätökset ja ratkaisee ristiriidat aikataulun ja tulosten varmistamiseksi.

Työn osaajat tarjoaa työkaluja ja palveluita itsetuntemuksen ja osaamisen kirkastamiseen. Työn osaajia voi hyödyntää rekrytoinnissa, valmennuksessa ja urasuunnittelussa. Työkaluja myös tiimin yhteistoiminnan ja suorituskyvyn kehittämiseen.

Yhteydet: +358 40 8364505 | info@wopi.net

Yhteydenotto

Työn osaajat ja WOPI ovat Competence Dimensions Oy:n tuotemerkkejä © 2026. Kaikki oikeudet pidätetään. Tietosuojaseloste.

Työn osaajat tarjoaa työkaluja ja palveluita itsetuntemuksen ja osaamisen kirkastamiseen. Työn osaajia voi hyödyntää rekrytoinnissa, valmennuksessa ja urasuunnittelussa. Työkaluja myös tiimin yhteistoiminnan ja suorituskyvyn kehittämiseen.

Yhteydet: +358 40 8364505 | info@wopi.net

Yhteydenotto

Työn osaajat ja WOPI ovat Competence Dimensions Oy:n tuotemerkkejä © 2026. Kaikki oikeudet pidätetään. Tietosuojaseloste.